Usein kysyttyä
Alta löydät vastauksia suutarilta useimmiten kysyttyihin kysymyksiin. Jos et löydä vastausta omaan kysymykseesi, ota rohkeasti yhteyttä joko soittamalla, yhteydenottolomakkeella, Whatsappin kautta tai sähköpostitse.
Klikkaa kysymystä nähdäksesi vastaus.
Pienenettävä sisältö
Kävin ovellasi, näin että olit paikalla mutta et avannut ovea. Mitä ihmettä?
Sunnuntai ja maanantai on minun viikonloppuni. En ole silloin avoinna asiakkaille, vaikka saatankin käväistä verstaalla jotain toimittamassa.
Tiistaisin verstaani on päiväseltään kiinni, jotta voin tehdä sellaisia korjauksia mitä en voi keskeyttää asiakaspalvelun vuoksi. Olen yhden naisen yritys ja tarvitsen myös välillä aikaa asioidakseni virastoissa, rauhan keskittyä mittatilaustöiden valmistamiseen sekä tehdäkseni yrittämiseen liittyvät hallinnolliset työt.
En pääse Noutopisteelle tiistaisin noutoaikaan
Noutopisteet toimivat yhteistyökumppaneideni tiloissa ja voit asioida niillä läpi viikon, liikkeiden aukioloaikojen puitteissa.
Sinun ei siis tarvitse päästä juuri tiistaisin noutoaikaan Noutopisteelle, vaan voit jättää tuotteet odottamaan noutoa vaikka perjantain kauppareissun yhteydessä.
Noutopisteille jätetyt tuotteet noudetaan kerran viikossa (tällä hetkellä tiistaisin) ja toimitetaan minulle tänne Karstulaan korjattavaksi. Noutopäivät ja kellonajat on ilmoitettu siksi, että asiakkaat tietävät mihin mennessä korjaukset tulee jättää Noutopisteille, jotta ne ehtivät sen viikon kuormaan.
Kuorman saavuttua, tutkin tuotteesi ja soitan sinulle, niin keskustellaan siinä yhdessä korjaustarpeistasi.
Saako Noutopisteillä teetettyä avaimia?
Ei saa. Avainpalvelut ovat tarjolla vain Karstulassa verstaan aukioloaikoina.
Noutopisteet toimivat nimensä mukaisesti korjattujen tuotteiden, sekä verkkokauppaostosten noutopisteinä. Noutopisteillä ei ole tarjolla suutaripalveluja paikanpäällä. Kyläsuutari on tavattavissa henkilökohtaisesti Noutopisteillä tiistaisin, noutokierrosten aikana.
Avaimeni on hukkunut / katkennut, voitko tehdä minulle uuden?
Avainpalveluihini kuuluu vain avainten kopiointi malliavaimesta. Ovien ja lukkojen sarjoitus tai kokonaan uusien avainten teettäminen kuuluvat lukkosepän palveluihin.
Avainvalikoimaani kuuluu: Abloy Classic, Abloy Ura, ASSA sekä Edge.
Autonavaimia voit kysyä mm. Saarijärven SEO Ranta-Kivestä, Saarimäki Oy:lta Tuurissa sekä Jyväskylän suutareilta.
Minulla on vaivaisenluu ja kenkäni painavat ikävästi, voiko kenkiä venyttää?
Tottahan toki! Nahkakenkiä ja huopikkaita on mahdollista venyttää päkiältä niin, että vasaravarpaalle tai vaivaisenluulle saadaan lisää tilaa. Tekstiilikengät, kuten tennarit ja lenkkitossut venyvät heikommin, mutta monissa malleissa on niissäkin hieman venymisen varaa.
Huom! Tällä hetkellä minulla ei vielä ole kengänvarsien venytyskonetta, joten toistaiseksi vain päkiävenytykset onnistuvat. Mutta varsien venytyslaitekin on tulossa lähitulevaisuudessa.
Pituussuunnassa kenkiä en voi venyttää.
Korkokenkäni kopisevat liikaa, voiko niitä vaimentaa?
Vaihtamalla korkoihin pehmeämmät korkolaput, kopinaa voidaan vaimentaa jonkin verran. Riippuen koron materiaalista kengän kopinaa ei voida kuitenkaan kokonaan hiljentää. Esimerkiksi puiset tai ontot kovamuoviset korot kopisevat luonnostaan enemmän.
Haluaisin nauhakenkiini vetoketjut, onnistuuko?
Kyllä vain! Moniin kenkämalleihin on mahdollista lisätä vetoketju jälkeenpäin. Otathan rohkeasti yhteyttä suutariin ja pyydä korjausarvio sinun kenkämalliisi.
Suutarilla onnistuu monenlaiset muokkaukset ja tuunaukset aina venytyksistä ja kavennuksista kiinnitysmekanismien vaihtoon.
Kenkäni pohjat murenevat, voiko niitä enää korjata?
Riippuu kenkäsi mallista ja pohjamateriaalista. Monesti pitkään varastossa olleiden kenkien ja huopikkaiden pohjat rapsahtavat kokonaisina irti, kun niiden liima kuivuu liikaa. Tällöin pohja voidaan mahdollisesti vain liimata takaisin paikalleen.
Mutta joskus pohjamateriaali vain on tullut tiensä päähän ja pohja alkaa murentumaan. Tällöin pohjaa ei voida enää liimata takaisin eikä puolipohjat/korkolaput tartu pohjaan. Tällöin pohjat täytyy vaihtaa kokonaan uuteen, mikäli kengän malliin on saatavilla sopivia pohjakomponentteja.
Kysy rohkeasti korjausarvio!
Vaihdatko takin vetoketjuja?
KYLLÄ JOS, kyseessä on nahkatakki tai paksu metsästys- tai ajotakki.
Laitteeni ovat suunniteltu nahkan sekä paksujen materiaalien työstämiseen, enkä siksi tee tavallisten vaatteiden tai kodintekstiilien korjauksia. Nämä kuuluvat ompelijoiden palveluiden piiriin.
Voit siis kääntyä esimerkiksi näiden ammattilaisten puoleen:
- Anituulia (Saarijärvi)
- Karstulan Pala-Aitta (Karstula)
- Abdi Ompelimo (Äänekoski)
- Ompelimo Katri Paananen (Äänekoski)
Korjaatko ratsastussaappaita tai hevosvarusteita?
Valitettavasti olen allerginen hevosille, enkä siksi ota vastaan hevosvarusteiden korjauksia.
Erikseen sovitusti voin korjata ja vaihtaa tallikenkien ja ratsastussaappaiden vetoketjuja, MUTTA, tällöin kengät tulee olla hyvin pestyt.
Otathan aina ensin yhteyttä, mikäli tarvitset tallikäytössä olevien kenkien korjausta.
Suosittelen kaikissa hevosvarusteiden korjauksissa olemaan yhteydessä lähimpään valjasseppään (esim. Valjas- ja satulaseppä Eeva-Liisa Sorainen Ääneseudulla tai Valjasseppä Elina Teirikangas-Isoniemi Etelä-Pohjanmaalla).
Työkenkieni BOA-vaijeri on rikki, pystyykö sitä korjaamaan?
Kyllä vain! Esimerkiksi Sievin ja Jalaksen työkengillä on erinomainen takuu. Sinun tarvitsee vain tehdä valmistajalle reklamaatio (joko suoraan valmistajan asiakaspalvelun tai jälleenmyyjäsi kautta), jotta he voivat lähettää sinulle BOA-korjaussarjan.
Jotkut jälleenmyyjät tarjoavat itse mekanismin vaihtopalveluita ja toiset ohjeistavat lähestymään suutaria mekanismin vaihdon kanssa.
Kysy suutarilta
Jos et löytänyt vastausta omaan kysymykseesi, ota rohkeasti yhteyttä joko alla olevalla yhteydenottolomakkeella, soittamalla, Whatsappin kautta tai sähköpostitse.